Käyttöönottaja

Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Pohjanmaa, Uusimaa, Varsinais-Suomi

Logo

Haku päättyy: 04.02.2018 23:59

Käyttöönottaja

Reippaassa kasvukiidossa oleva kansainvälinen asiakkaamme ARNON Oy vahvistaa tiimiään kokeneella teollisuuden käyttöönoton ammattilaisella.

ARNON Oy tarjoaa sähköistystä ja automaatiota kokonaispalveluna valituille asiakkailleen, joita ovat kone-, laite- ja järjestelmätoimittajat prosessi-, kaivos-, energia- ja meriteollisuudessa. ARNON Oy on palvellut asiakkaitaan jo lähes neljä vuosikymmentä vuodesta 1978, jolloin Tampereen Keskustekniikka Oy aloitti toimintansa Tampereella. Sittemmin ARNON on laajentunut merkittäväksi kansainväliseksi automaatiotoimittajaksi, joka työllistää yhteensä yli 200 henkilöä. Toimipisteitä on Tampereen lisäksi Kauhavalla, Vaasassa, Turussa ja Puolassa.

Etsimme sinua
joka olet kannuksesi jo saavuttanut eri teollisuudenalojen käyttöönottojen maailmassa ja haluat päästä mukaan energiseen ja ammatillisesti kunnianhimoiseen työyhteisöömme. Tiedät mitä työ kentällä käytännössä vaatii ja olet tottunut kantamaan työn sisältämän vastuun itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti.

Tarjoamme
tinkimättömän tukemme vaativassa ja vastuullisessa roolissasi sekä kilpailukykyisen palkan ja edut. Haluamme että menestyt työssäsi ja kasvat kanssamme. Asiakaskuntamme koostuu teollisuuden merkittävistä toimijoista. Kanssamme pääset verkostoitumaan laajasti ja vaikuttamaan tapaamme toimia.

Edellytämme 
soveltuvaa teknistä tutkintoa (sähkö/automaatio) sekä kokemusta vastaavasta tehtävästä. Matkustusvalmiutta sekä rohkeutta liikkua ja verkostoitua kansainvälisesti sekä koti- että ulkomailla. Ilman erinomaista englannin kielen taitoa tehtävässä on mahdotonta menestyä.

Hakeminen
Mikäli koet tehtävän ja ARNONIN omaksesi täytä hakemus oheisen linkin kautta ja liitä siihen ansioluettelosi ja palkkatoiveesi.

Tehtävässä ei ole virallista hakuaikaa, vaan haku päättyy heti sopivan ehdokkaan löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Terhi Wallenius, terhi.wallenius@henkilostotalo.fi, puh. 010 2306 525

Mikäli tunnistit itsesi työpaikkailmoituksen kuvauksestamme, toivomme että olet meihin yhteydessä. Ole hyvä ja käy täyttämässä hakemus, niin olet mukana rekrytointiprosessimme kaikissa vaiheissa. Kiireellisen työtahdin vuoksi toivoisimme, että olisit yhteydessä sähköpostilla, jos sinulla on kysyttävää työnhausta Suomen Henkilöstötalon työpaikkoihin.

Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Pohjanmaa, Uusimaa, Varsinais-Suomi

Tekniikka

13509375

Vinkkipalkkio

Vinkkipalkkio: 1000,00 €

Vinkkaa tästä


Olen unohtanut salasanan / En muista olenko jo rekisteröitynyt.


Lisätietoa hakemisesta

Uusi hakijaValitse tämä, mikäli et ole ennen hakenut työpaikaa Henkilöstötalon kautta ja sinulla ei ole tunnuksia.

Täytä tiedot huolellisesti. Kun olet täyttänyt tiedot ja lähettänyt hakemuksen, saat antamaasi sähköpostiin käyttäjätunnuksen ja salasanan, joilla voit jatkossa kirjautua palveluun ja hakea työpaikkaa vain muutamalla klikkauksella.

Rekisteröitynyt hakija

Valitse tämä, mikäli olet aikasemmin hakenut työpaikkaa Henkilöstötalon kautta ja sinulla on käyttäjätunnukset tallella.