Case: Näytönpaikka

Näytönpaikka arvosti ajansäästöä sekä Henkilöstötalon laskutusmallia

Näytönpaikka on laadukkaasti asiakkaitaan palveleva kiinteistönvälitysyritys Turussa. Näytönpaikka kohtaa asunnon ostajat ja myyjät aina henkilökohtaisesti toiminnan ollessa luottamuksellista, joustavaa sekä mutkatonta. Työntekijöitä heillä on tällä hetkellä reilu 10 ja kasvu on nousujohteinen.

Näytönpaikka lähti kokeilemaan rekrytointiapua ensikertalaisina, sillä he eivät olleet aiemmin käyttäneet ulkopuolista tahoa. Näytönpaikan toimitusjohtaja Jouni Paasio kuvailee, että alalle on haasteellisen vaikea löytää oikeat tekijät, joten he halusivat ammattilaiset tähän avuksi.  Yhteistyöhön Henkilöstötalon kanssa yhdistikin yhteinen tuttava.

Jouni kuvailee asiointia Henkilöstötalon kanssa mutkattomaksi ja että asiakasyrityksen tarpeet otettiin huomioon eikä itse tarvinnut stressata mitään. Prosessi eteni ketterästi ja juuri heille oikea tekijä löydettiin.

”Kokemuksena yhteistyö oli hyvin miellyttävä. Kaikista suurin hyöty oli hakijoiden ennakkovalikoinnissa, sillä säästimme omaa aikaamme järjettömän paljon. Oman ajansäästön lisäksi saimme apua myös loppuhaastattelutilanteessa. Lisäksi Henkilöstötalon laskutusmalli tekee suhteellisen arvokkaasta palvelusta mahdollisen ja madaltaa kynnystä käyttää ammattilaista!”

Yhteistyö sujui niin hyvin, että Näytönpaikka voi rekrytoinneissaan jatkossakin käyttää Henkilöstötaloa.

Jouni Paasio
Toimitusjohtaja
Kiinteistönvälitys Näytönpaikka Oy