VitaFin luottaa kokeneisiin Senioriammattilaisiin
VitaFin Oy perustettiin vuonna 2007 edesauttamaan suomalaisten hyvinvointia tarjoamalla juuri suomalaisille suunniteltuja ravintolisiä. Tänä aikana VitaFin on saavuttanut arvostetun ja merkittävän aseman luontaistuotteiden vähittäiskaupan palveluntarjoajien keskuudessa. Tuotteiden myynti hoidetaan omista myyntitoimistoista käsin Tampereelta sekä Sastamalasta, ja VitaFin tarjoaakin tänä päivänä vakituisen työpaikan yli kymmenelle henkilölle. Heidän työskentelynsä yksi tärkeimmistä kulmakivistä on aina ollut reilu ja rempseä työilmapiiri. Kun töissä on hauskaa, sujuu työtkin paljon mukavammin ja sitä kautta myös tulokset pysyvät korkealla.
VitaFinin ja Henkilöstötalon yhteistyö alkoi vuoden 2018 syksyllä, kun Tampereen konttorin Maaritille kantautui viestiä, että VitaFin tarvitsisi lisää uusia myyntineuvottelijoita. Siitä lähtien Henkilöstötalo on saanut rekrytointikumppanin ominaisuudessa käynnistää useita hakuja molempiin toimipisteisiin.
”Jo heti ensimmäisestä tapaamisesta yhteistyömme lähti hyvin käyntiin ja tuntui, että olemme samalla aaltopituudella”, kuvailee Essi Ajanki VitaFinilta.
VitaFinilla oli jo aiemmin kokeillut rekrytoinnin ulkoistamista, mutta palvelut eivät olleet oikein toimineet. Kommunikointi oli ollut nahkeaa, eikä toimintaa oltu mietitty pitkällä tähtäimellä. ”Henkilöstötalon kanssa on ollut kiva tehdä töitä! Asiat on aina hoidettu sujuvasti, ja myös viesteihin sekä puheluihin on vastattu nopeasti”, jatkaa Essi.
”Sastamalan toimistomme vuoden 2019 alussa startattiin pitkälti Henkilöstötalon avustuksella. Saimme siis konkreettista apua liiketoimintaamme”, kertoo VitaFinin Pasi Ahola.
VitaFinin Essi sekä Pasi luonnehtivat keskustelun taidon ja rentouden olevan heidän alansa osaajilla tärkeintä. Koulutus tulee talolta, mutta motivaatiota tehdä itse työtä he eivät voi antaa, vaan se tulee itsestään. Täten onkin tärkeää, että Henkilöstötalo on osannut löytää juuri heille sopivat kandidaatit. Henkilöstötalon Maaritia on ollut helppo lähestyä, eikä asioita ole tarvinnut kaunistella – kaikki on kuulemma aina löytynyt. Essin ja Pasin mielestä myös Henkilöstötalon tarjoama sopimuskäytäntö on selkeä eikä myöskään työntekijöidenkään puolelta ole kuulunut soraääniä, joten kaikki on kunnossa ja palveluita voi suositella muillekin!
VitaFinille Seniorityöllistäjä-diplomi
Suomen Senioriammattilaiset sekä Suomen Henkilöstötalo ojensivat kaikkien aikojen ensimmäisen Seniorityöllistäjä-diplomin VitaFinille syyskuussa 2019 ansiokkaasta Senioriammattilaisen työllistämisestä.
VitaFin oli yksi ensimmäisistä asiakkaista, joka kiinnostui seniori-ikäisten työntekijöiden palkkaamisesta, kun Henkilöstötalo-konsernin alla toimivaa Suomen Senioriammattilaisia starttailtiin alkutalvesta 2019. Pian heidän remmiinsä löytyikin Seniorityöntekijä Leena, joka palkattiin osa-aikaiseksi työntekijäksi Sastamalan toimistoon. Työt lähtivät niin hienosti sekä myynnin että fiiliksen myötä käyntiin, että Leena halusi alkaa tehdä työtä kokoaikaisesti.
”Seniorityöntekijöillä on meidän alallamme parasta se, että heillä on elämänkokemusta. Asiakkaamme ovat pääosin keski-ikäisiä ja vanhempia, joten myyntineuvottelijamme pystyvät samaistua heihin ja elämän tuoma kokemus auttaa myynnissä. Vanhemmilta ihmisiltä löytyy keskustelu- ja kuuntelutaitoa ”, kertoo VitaFinin Pasi Ahola.
”Seniorityöntekijöiden ollessa jo eläkkeellä heillä ei välttämättä ole enää suuria paineita rahallisesti, vaan he hakevat työstään suurempaa merkitystä. Heillä on myös enemmän aikaa paneutua työhön. Tämä yhdistettynä kevyisiin tavoitteisiin voi saada aikaan positiivisia onnistumisia”, jatkaa Ahola.
