Yrityksen muutos ei tapahdu yhdessä strategiakalvossa eikä yhdessä päätöksessä. Se tapahtuu hitaasti, usein epämukavasti – ja lähes aina niin, että ulkopuoliset huomaavat sen vasta paljon myöhemmin kuin tekijät itse.
Me tiedämme tämän nyt hyvin.
Kaksi vuotta sitten pysähdyimme kysymään itseltämme kysymyksiä, joita moni yritys lykkää liian pitkään: Mitä me oikeasti haluamme tehdä? Missä olemme aidosti hyviä? Ja mihin suuntaan maailma on menossa?
Vastaukset eivät olleet erityisen mukavia. Ne pakottivat katsomaan peiliin ja myöntämään, että osa tekemisestämme ei enää perustunut vahvuuksiin – vaan tottumukseen.
Luopuminen on vaikeampaa kuin uuden aloittaminen
Meidän osaamisemme on aina ollut rekrytoinneissa, HR-palveluissa ja koulutuksessa. Kyvyssä ymmärtää liiketoimintaa, yritysten dynamiikkaa ja niitä haasteita, jotka eivät näy suoraan organisaatiokaaviossa. Silti teimme edelleen suorittavan portaan henkilöstövuokrausta.
Miksi?
Koska olimme aina tehneet niin.
Koska se toi kassavirtaa.
Koska siitä meidät tunnettiin.
Mutta rehellinen vastaus oli tämä: se ei ollut vahvuutemme, eikä inspiroinut meitä. Ja samalla työmarkkinat muuttuivat tavalla, jossa vuokraliiketoiminta alkoi näyttää yhä vähemmän tulevaisuuden ratkaisulta – etenkin markkinassa, jossa toimijoita on paljon ja erot pieniä.
Uuden aloittaminen tuntuu usein vaikealta ja vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä. Vanhasta irti päästäminen on se oikeasti pelottava osa, mitä jos mitään ei tulekaan tilalle?
Sisäinen muutos tapahtuu ennen ulkoista
Päätös keskittyä siihen, missä olemme parhaimmillamme, oli selkeä. Halusimme skaalautua. Halusimme tehdä vaikuttavampaa työtä yhä syvemmällä tasolla. Halusimme olla kumppani, emme resurssipankki.
Mutta tässä kohtaa moni yritys yllättyy – ja niin yllätyimme mekin. Vaikka tekeminen muuttuu nopeasti, brändi ei muutu. Maine ei muutu. Mielikuvat eivät muutu.
Ulkopuolelta katsottuna olemme yhä “se vuokramiehitysfirma”. Vaikka sisällä tehdään jo jotain aivan muuta.

Rohkeus muuttaa, synnyttää rohkeuden olla aito
Kun uskalsimme muuttaa suuntaa, tapahtui jotain yllättävää: rohkeus alkoi kasvaa myös muilla tasoilla. Aloimme vetää terveempiä rajoja. Sanoittaa selkeämmin, kenelle olemme – ja kenelle emme. Ja tässä kohtaa tullaan siihen vaikeimpaan asiaan, josta harva puhuu ääneen.
Kaupasta kieltäytyminen.
Ei siksi, etteikö kauppa olisi “hyvä”.
Ei siksi, etteikö rahaa tarvittaisi – päinvastoin.
Vaan siksi, että se ei ole oikeaa kauppaa juuri meille.
Kun taloustilanne on suorastaan karmea ja silti sanoo ei, olo on kaikkea muuta kuin sankarillinen. Se tuntuu tyhmältä. Vastuuttomalta. Lähes itseään sabotoivalta.
Voiko näin tehdä? Pitäisikö nyt vain purra hammasta? Olla järkevä aikuinen yritys?
Miten sanoa ”EI” tuntematta itseään ylimieliseksi tai toisaalta totaaliseksi idiootiksi?
Totuus on tämä: rajojen vetäminen on aina kalliimpaa lyhyellä aikavälillä – ja lähes aina kannattavampaa pitkällä. Se, että sanomme ei väärälle kaupalle, ei tarkoita, että emme arvostaisi rahaa. Se tarkoittaa, että arvostamme suuntaa enemmän kuin hetkellistä helpotusta.
Muutama ajatus, jotka meitä ovat auttaneet kestämään tämän ristiriidan:
- Kaikki raha ei ole samanarvoista.
Osa euroista maksaa enemmän kuin tuo: ne syövät fokusta, uskottavuutta ja tiimin energiaa, joka on itseasiassa kaikkein kallein pääomamme. - Kyllä väärälle on ei oikealle.
Jokainen väärä projekti täyttää kalenterin ja estää sen oikean tulemisen – vaikka sitä oikeaa ei ole vielä näköpiirissä. - Idiootilta tuntuminen ei ole merkki virheestä.
Se on usein merkki siitä, että teemme jotakin, mikä rikkoo vanhaa toimintamallia. Uusi tapa tuntuu aina ensin väärältä ja herättää ajatuksen että ”mitä jos tämä ei toimikaan”? inhimillistä ja luonnollista. - Aitous vetää puoleensa hitaasti mutta kestävästi.
Kun sanomme ei asioille, jotka eivät ole linjassa, teemme samalla tilaa asiakkaille, jotka etsivät juuri meidän kaltaistamme kumppania ja vasta heidän kanssaan luomme todellista arvoa. Aitoa merkitystä, jolla parannamme yhdessä työelämää.
Muutos ei ole äänekäs – mutta se on peruuttamaton
Todellinen suunnanmuutos ei näytä ulospäin dramaattiselta. Se näkyy hiljaisina päätöksinä, epämukavina ei:n sanomisina ja siinä, että joskus kassavirta todella kiristää ja koettelee ennen kuin se vapautuu.
Brändi tulee perässä. Maine seuraa perässä. Tulos tulee perässä.
Mutta vain, jos emme jätä matkaa kesken. Me olemme yhä matkalla. Ja vaikka välillä tuntuu siltä, että juoksemme vastatuuleen, jonka mukana kasvoille sataa vähintäänkin isoja rakeita, tiedämme tämän: suunta on oikea juuri meille.
Ja se riittää – ainakin toistaiseksi.
Terhi Hollsten – liiketoimintajohtaja, Suomen Henkilöstötalo
