Etsimme osaavaa ja motivoitunutta metallituotannon kymppiä liittymään vakituiseen työsuhteeseen teollisuusalan asiakasyritykseemme. Työpaikka sijaitsee Varsinais-Suomessa, ja työ tapahtuu pääasiassa tuotantopajalla.
Tässä monipuolisessa roolissa yhdistyvät käytännön tuotantotyö sekä päivittäinen tekemisen koordinointi. Tehtävässä osallistut ennen kaikkea metallituotteiden valmistukseen, joten kertynyt kädentaito metallituotteiden työstämisestä ja keskeisistä työstömenetelmistä on tärkeää. Toimit pienen ja osaavan tuotantoporukan lähiesihenkilönä, ja pääset myös vaikuttamaan tuotantoprosessien kehittämiseen.
Odotamme sinulta:
- Kykyä työskennellä vastuullisesti ja oma-aloitteisesti
- Halua oppia uutta ja kehittää omaa tekemistä
- Valmiutta toimia joustavasti ja yhteistyöhakuisesti
- Konepiirustusten lukutaito on eduksi
Tarjoamme:
- Vakituisen työpaikan vakaassa ja kasvavassa yrityksessä
- Mahdollisuuden kehittää omaa työnkuvaa ja vaikuttaa arjen tekemiseen
- Pienen, ammattitaitoisen tiimin tuen
Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan, mahdollisimman pian.
Rekrytoinnista vastaa Suomen Henkilöstötalo. Hakemuksia käsitellään jo hakuajan kuluessa, joten toimithan ripeästi.
Lisätietoja tehtävästä antaa Jenni Räikkönen, arkisin klo 9–15, puh. 010 2306 523 tai sähköpostitse jenni.raikkonen@henkilostotalo.fi
Hae mukaan jättämällä hakemuksesi ja palkkatoiveesi Suomen Henkilöstötalon hakulinkin kautta. Viimeinen hakupäivä on 20.4.2025.
👋 Työhön osallistuva työnjohtaja – vakituinen paikka tarjolla!
Vesihuollon ja teollisuuden projekteihin erikoistunut 𝗧𝗲𝗿𝗖𝗼 𝗘𝗻𝗴𝗶𝗻𝗲𝗲𝗿𝗶𝗻𝗴 etsii työhön osallistuvaa työnjohtajaa, joka tarttuu toimeen, varmistaa tuotannon sujuvuuden ja osallistuu aktiivisesti kehittämiseen. Tässä roolissa pääset yhdistämään käytännön tekemisen ja työnjohdon vastuut!
Toivomme sinulta mm:
✅ Aiempaa metallialan osaamista
✅ Itsenäinen ja vastuullinen työote
✅ Halua kehittyä ja kehittää
Tarjolla on vakituinen työpaikka, jossa pääsee tekemään monipuolisia hommia rautaisten ammattilaisten kanssa, osana tiivistä työyhteisöä! Työssä pääset vaikuttamaan omaan työnkuvaasi osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.
Lue lisää ja täytä hakemuslomake! 👇
henkilostotalo.fi/tyohon-osallistuva-tyonjohtaja-terco-engineering-oy ... Katso lisääPienennä
Call Now
Suomen Henkilöstötalo
tel:+358102306500
S...𝗥𝗘𝗞𝗥𝗬: 𝗠𝘆𝘆𝗻𝘁𝗶𝗵𝗲𝗻𝗸𝗶𝗻𝗲𝗻 𝗧𝗘𝗞𝗡𝗜𝗞𝗞𝗢, 𝗨𝘂𝘀𝗶𝗺𝗮𝗮 🚨
Tuholaistorjuntaan erikoistunut yritys Pest1 Oy kasvaa ja etsii joukkoonsa asiakaspalvelusta innostunutta, oma-aloitteista teknikkoa Uudenmaan alueelle!
Tässä roolissa toimit Pest1:n edustajana kentällä – hoidat asiakastilauksia, ratkot ongelmia ja viet palvelua eteenpäin laatua ja asiantuntemusta unohtamatta.
Pest1 tarjoaa:
✔️ Kattavan koulutuksen – matala kynnys hypätä täysin uudelle alalle
✔️ Mahdollisuuden vaikuttaa omaan työskentelytyyliin ja ansaintaan
✔️ Kilpailukykyisen palkan, joka koostuu hyvästä perusosasta + myyntiin perustuvasta provisiosta
✔️ Rennon ja yhteisöllisen työilmapiirin – matala hierarkia ja tukea koko tiimiltä
✔️ Mahdollisuuden kehittää toimintatapoja yhdessä kasvavan yrityksen kanssa
Etsimme tyyppiä, jolla on:
✅ Kokemusta asiakasrajapinnassa toimimisesta
✅ Tulos- ja ratkaisukeskeinen työote
✅ Halu tehdä itsenäistä kenttätyötä Uudenmaan alueella
📅 Hae viimeistään 15.4.
🔗 Hakulinkki ja lisätiedot: henkilostotalo.fi/teknikko-pest1-oy
👉 Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä – toimi nopeasti! ... Katso lisääPienennä
Call Now
Suomen Henkilöstötalo
tel:+358102306500
S...👋 Suunnittelija haussa – asiakkaallemme Hermann’s Finland Oy:lle!
Etsimme asiakkaallemme Hermann’s Finland Oy:lle suunnittelijaa laivateollisuuden sisustussuunnitteluprojekteihin. Tehtävässä työskennellään osana suunnittelutiimiä, joka vastaa laivojen sisustusalueiden suunnittelusta.
Työssä käytetään AutoDesk-ohjelmistoja, joissa aluemallit koostetaan Revit-ympäristössä ja tuotteet mallinnetaan Inventorissa. Suunnittelutyö toteutetaan tiimityönä, ja nopeatempoisessa projektityössä korostuu yhteistyö ja joustavuus! 💪
Tämä tehtävä tarjoaa mahdollisuuden työskennellä laadukkaaseen tuotantoon panostavassa yrityksessä, jossa pääsee kehittämään omaa osaamistaan ja osallistumaan mielenkiintoisiin projekteihin.
Kiinnostuitko, tai tiedätkö jonkun, jolle tämä voisi sopia? Jaa eteenpäin tai hae mukaan! 🫵
henkilostotalo.fi/suunnittelija-hermanns-finland-oy ... Katso lisääPienennä
❗️Rekrytoimme työnjohtajaa tuotantoon – vakituiseen työsuhteeseen!
Etsimme asiakkaallemme Varsinais-Suomeen kokenutta ja tavoitteellista tuotannon työnjohtajaa vakituiseen, kokoaikaiseen työsuhteeseen. Yritys keskittyy asiakaskohtaisesti räätälöityihin, uniikkeihin projekteihin ja tarjoaa nykyaikaiset toimitilat sekä laitekannan.
Työnjohtajana vastaat tuotannon sujuvuudesta, laadusta ja resurssien hallinnasta. Johdat tiimiäsi tavoitteellisesti, huolehdit työturvallisuudesta ja varmistat projektiaikataulujen realistisuuden. Osallistut myös tuotannon kehittämiseen ja hankintoihin.
Asiakasyrityksemme tarjoaa loistavan mahdollisuuden liittyä kasvavaan ja kehittyvään tiimiin, jossa panostetaan laatuun, tehokkuuteen ja jatkuvaan kehitykseen. Pääset työskentelemään uniikkien projektien parissa ja kehittämään tuotantoprosesseja yhdessä sitoutuneen työyhteisön kanssa.
🫵 Kiinnostuitko? Lue lisää tehtävästä ja hae paikkaa viimeistään 6.4.2025 mennessä!
henkilostotalo.fi/tyonjohtaja-tuotantoon-vakituinen-tyosuhde ... Katso lisääPienennä
Call Now
Suomen Henkilöstötalo
tel:+358102306500
S...Haussa pienkoneiden huoltotyöntekijä – RL Traktorikone Oy:lle! 🔧🔥
Etsitkö kesäksi käytännönläheistä ja monipuolista työtä? Oletko kiinnostunut pienkoneista ja tykkäät tehdä hommia käsilläsi? Nyt olisi loistava tilaisuus liittyä RL Traktorikoneen tiimiin!
Haemme nyt asiakkaallemme pienkoneiden huoltotyöntekijää osa-aikaiseen työsuhteeseen. Jos olet reipas, oma-aloitteinen ja haluat oppia lisää pienkoneista, tämä työ sopii sinulle mainiosti! B-ajokortti on välttämätön, sillä työskentelet sekä toimipisteellä että asiakkaiden luona. Hyvä fyysinen kunto auttaa työssä suoriutumisessa, ja pienkoneiden tuntemus on plussaa, mutta ei välttämätöntä – tärkeintä on asenne ja halu oppia!
Kuulostaako hyvältä? Älä jää miettimään, vaan lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian! Lue lisää ja hae paikkaa: 👇
henkilostotalo.fi/pienkoneiden-huoltotyontekija-rl-traktorikone-oy ... Katso lisääPienennä
Hyvää naistenpäivää Suomen Henkilöstötalolta!
Tänään juhlimme kaikkia upeita naisia – ja erityisesti meidän omaa supernaistiimiämme! 💪💙
Henkilöstötalon tiimi koostuu naisista, mutta saamme tehdä töitä päivittäin myös mahtavien miesasiakkaidemme kanssa. Meitä yhdistää yhteinen tavoite, arvot ja asenne – ja juuri ne ratkaisevat, ei sukupuoli.
Työelämässä tärkeintä on yhteistyö, joka perustuu keskinäiseen arvostukseen ja kunnioitukseen. Kun jaamme samat tavoitteet ja arvot, syntyy parhaita tuloksia. On hienoa, että Suomessa voimme työskennellä näin tasavertaisesti – kaikkialla maailmassa tämä ei ole itsestäänselvyys.
Kiitos kaikille asiakkaillemme ja kumppaneillemme – tehdään yhdessä työelämästä entistä parempi! 💙 ... Katso lisääPienennä
Elämässä ja työelämässä käy joskus niin, että hyvät tyypit hairahtuvat toisille poluille ja tiet hetkellisesti erkanevat. Vanha klisee pitää kuitenkin paikkansa: ”joskus täytyy lähteä, jotta voi palata”. Nyt on kevään kovin draftaus tehty, sillä Maarit is back!
Tampereen henkilöstöratkaisujen kiistaton kuningatar Maarit Syrjä ei voinut vastustaa seireenien kutsua, kun turkulaiset houkutuslinnut alkoivat visertää hänen korvaansa.
Olemme todella innoissamme, kun saamme jakaa tämän ilouutisen, että jatkamme hyvää yhteistyötä Maaritin kanssa ja olemme varmoja, että saman innon jakavat myös Maaritin asiakasyritykset Tampereella.
Lämpimästi tervetuloa takaisin Maarit! ... Katso lisääPienennä
❤️ Ystävänpäivä on täällä – ja niin on yrityksesi täydellinen työelämän matchikin!
Me Suomen Henkilöstötalolla haluamme olla se kumppani, joka seisoo rinnallasi joustavasti ja luotettavasti myös haastavina aikoina.
💌 Swaippaa työelämän täydellinen match:
* Joustavat henkilöstöratkaisut
* Riskit meidän vastuullamme
* Pitkäaikainen kumppanuus, joka kestää 💍
Sinä keskityt liiketoimintaasi, me huolehdimme henkilöstöresursseista. Ei draamaa, vain menestyksekästä yhteistyötä!
👉 Onko tämä suhde sinulle? Soita ja sovi deitit!
Hyvää ystävänpäivää toivottaa Suomen Henkilöstötalon tiimi 💙 ... Katso lisääPienennä
Call Now