Rekrytointi on aina päätös tulevaisuudesta. Kun yritys päättää palkata uuden ihmisen, sanoo se samalla: me uskomme tähän suuntaan, tähän tekemiseen ja siihen, että pystymme kasvamaan ja kehittymään yhdessä.
Henkilöstötalon liiketoimintajohtaja Terhi Hollsten avaa tässä blogiartikkelissa ajatuksiaan siitä, miksi rohkea rekrytointi ei tarkoita riskinottoa, vaan rehellisyyttä ja halua katsoa peiliin.
”Olen saanut olla mukana sadoissa ja taas sadoissa rekrytoinneissa ja tullut sellaiseen johtopäätökseen, että rohkeus tehdä rekrytointipäätöksiä kertoo yllättävän paljon yrityksen tilanteesta, toimintakulttuurista, johtamisen laadusta ja ennen kaikkea siitä miten yritys uskoo itseensä työntekijöidensä kehittämisen ja valmentamisen näkökulmasta.”
Kun rohkeus katoaa
Joskus päätöksentekokyky alkaa hiipua. Samoja hakuprosesseja toistetaan peräjälkeen, etsitään ja etsitään ihanne ehdokasta, eikä oikein kukaan tunnu kuitenkaan istuvan avoimeen tehtävään.
Päällimmäisenä johtoajatuksena koko rekrytointiprosessin ajan tuntuu olevan rekrytoivan yrityksen pelko valinnan epäonnistumisesta. Päädytään rekrytointitapaan, jossa hakijoita ei tarkastella potentiaalin ja mahdollisuuksien kautta, vaan pyritään sen sijaan etsimään hakijasta mahdollisia virheitä tai puutteita, jotka ennustavat epäonnistumista tulevassa tehtävässä.
Toisinaan myös pyritään löytämään jotakin säröä hakijan menneisyydestä, jotakin jota hakija jostain mystisestä syystä koittaisi salata ja joka puoltaisi sitä, että häntä ei kannata palkata. Jos rekrytointivaiheessa toimitaan edellä kuvatulla tavalla, sen sijaan että pyritään tunnistamaan hakijan aito innostus, motivaatio ja potentiaali, toimii se ainakin itselleni enemmän indikaattorina rekrytoivan yrityksen heikosta luottamuksesta omiin kykyihin valmentaa osaajia osaksi omaa
toimintaansa, kuin varsinaisesti hakijoiden heikosta laadusta.
Kun on päädytty tähän tapaan ajatella, niin on tultu jo pitkä matka väärään suuntaan, taustalla ei välttämättä ole vain se, että riittävän hyvää ehdokasta ei tosiasiallisesti löydy – vaan jotain paljon, paljon syvempää. Työilmapiiri saattaa olla jotenkin hapeton ja jännitteinen, eikä kukaan oikein tunnista, että miksi näin on.
Ehkä johtamisessa, prosesseissa tai organisaation toiminnassa on jotakin mikä ei oikeasti kanna. Päätöksenteko on hidastunut tai vastuut ovat epäselvät, pelätään virheitä tai inhimillisyys työyhteisössä on kadonnut. Ehkä yrityksessä on piileviä ongelmia, joita ei tunnisteta, joista ei oikein uskalleta puhua, saatikka että joku ottaisi niistä vastuun. Syyllistä on alettu etsiä hyvin yksinkertaistaen vääristä henkilövalinnoista ja niin uusiin kuin vanhoihin työntekijöihin kohdistetaan paine korjata asioita usein oman hyvinvointinsa kustannuksella.
Kokemukseni mukaan ongelma harvoin kuitenkaan on yksittäisessä ihmisessä – vaan yleensä ihan jossakin muualla, eikä varsinkaan uusi työntekijä voi ratkaista ongelmaa, jota ei ole tunnistettu tai myönnetty. Tällöin ehkä rekrytoinnin sijaan kannattaisi pureutua yrityksen toimintakulttuuriin ja prosesseihin vähän pintaa syvemmältä ja haastaa koko rekrytoinnin tarpeellisuus.
Rohkea rekrytointi on rehellinen
Rohkeus ei ole riskinottoa, vaan rehellisyyttä, sitä, että pysähdytään kysymään:
– Mikä ongelma meidän pitäisi oikeasti ratkaista?
– Onko tämä rooli aidosti tarpeellinen vai toive siitä, että joku muu ottaisi vastuun?
– Ovatko tavoitteet realistisia ja yhteisiä?
– Onko jotain mitä meidän pitää ensin korjata omassa toiminnassamme?
Kun nämä kysymykset käydään läpi avoimesti, syntyy päätöksiä ja prosesseja, jotka perustuvat luottamukseen – ei epäonnistumisen pelkoon.
Mitä sinä ajattelet – näkyykö rekrytointirohkeus teillä?
Kirjoittanut: Terhi Hollsten
