Hannele Suuronen löysi kauttamme töitä pitkän työttömyysjakson jälkeen. Vaikka haut eivät tärpänneetkään ensimmäisillä kerroilla, Hannele on loistava esimerkki siitä, miten sinnikkyydellä ja avoimella asenteella voi löytyä työpaikka.
”Olin pitkään työttömänä ja etsin järjestelmällisesti töitä, joten kirjauduin työnhakijaksi lähes jokaiseen vuokratöitä tarjoavaan firmaan. Henkilöstötalo poikkesi kaikista muista yrityksistä siinä, että jokaisen haun kohdalla ilmoitettiin ystävällisesti, jos haku ei ollut kohdistunut minuun.
Ehdin hakea useampia työpaikkoja Henkilöstötalon kautta, ennen kuin minut kutsuttiin haastatteluun. Lähdin haastatteluun hiukan jännittyneenä ja varautuneella asenteella, koska muissa firmoissa haastattelijat eivät ole aina tienneet, millaiseen työhön henkilöä haetaan. Siksi yllätyin todella positiivisesti, kun Henkilöstötalolla oli työstä selkeät tiedot ja minut nähtiin pelkän hakemuksen sijasta ihmisenä ja työntekijänä. Saamani työpaikka ei ollut se, jota alun perin hain, sillä asiakasyrityksen työnjohtaja halusi minut sittenkin toiseen tehtävään.
Kaiken kaikkiaan olen ollut tyytyväinen Henkilöstötalolta saamaani perehdytykseen ja apuun. Erityiskiitos palkkahallinnon kärsivälliselle ja ystävälliselle henkilökunnalle, jolta on saanut apua aina tarvittaessa! Suosittelisin Henkilöstötaloa reiluna, asiallisena ja työntekijänsä huomioon ottavana työnantajana.”
Hannele Suuronen, Turvanasta Oy

Kiinnostuitko?
Tutustu avoimiin työpaikkoihimme tai jätä avoin hakemus.