Saara ja Jenni palkittiin rajapyykin ylittämisestä
Hallintokoordinaattorimme, Saara Ruti-Larikka sekä rekrytointipäällikkömme, Jenni Räikkönen palkittiin viiden vuoden rajapyykin ylittämisestä Suomen Henkilöstötalolla!

Miltä heistä nyt tuntuu ja millainen Suomen Henkilöstötalo on heidän mielestään työpaikkana?
“Hyvältä tuntuu! Suomen Henkilöstötalo on työpaikkana rento, laadukas ja ketterä. Työtehtävät on mielekkäitä ja omien työtehtävien lisäksi olen erilaisten projektien myötä päässyt kehittämään myös toimintatapoja sekä työkaluja, jotka helpottavat koko tiimin työtä. Totta kai myös tiimi ja työkaverit ovat tosi tärkeitä Henkilöstötalolla viihtymiseen”, Saara kertoo.
“Tuntuu hyvältä ja viisi vuotta on mennyt ihan hujauksessa! Mielestäni aloitin eilen täällä, mutta kun katsoo vuosia taaksepäin, huomaa, että monenlaista on tullut matkan varrella tehtyä. Vaihtelevuus ja mahdollisuus kehittyä ammatillisesti kuvaavat mielestäni hyvin Suomen Henkilöstötaloa työpaikkana. Täällä saa aina täyden luoton ja tuen tekemiselle. Avoin ja positiivinen tekemisen meininki näkyvät myös arjessamme. Tiimi on huikea ja toisiaan sekä
persoonina että ammatillisesti täydentävä”, Jenni jatkaa.
Entä millaisia odotuksia heillä on tulevaisuudelle?
“Tulevaisuudelta odotan samaa, mitä nämä kuluneet viisi vuottakin ovat olleet, eli vauhtia ja muuttuvia tilanteita sekä tietysti tärkeimpänä edelleen jatkuvaa avointa ja sujuvaa yhteistyötä mahtavien asiakkaidemme kanssa. Heidän luottamuksensa meihin ja tekemiseemme ovat mahdollistaneet meille ammattilaisina hienoja kasvunpaikkoja ja toivon tätä tietysti myös jatkossa. Iso kiitos siis kuluneista vuosista heille ja ilolla kohti seuraavia”, Jenni kertoo. Kiitos Jennille ja Saaralle viiden vuoden rajapyykin ylityksestä. Nykypäivän työelämässä viisi vuotta on aikamoinen saavutus puolin ja toisin!
Avoimet työpaikat/harjoittelupaikat
Tällä hetkellä meillä ei ole avoimia positioita, mutta tilanne voi muuttua yhdenkin ison asiakkuuden myötä. Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään meillä tulevaisuudessa, laita avoin hakemus osoitteeseen ura@henkilostotalo.fi.