Uranvaihdolla unelmatyöhön
Henkilöstöassistenttimme Tiina Vainio osaa samaistua työnhakijoidemme tilanteeseen, sillä hän astui haasteiden perässä täysin uudelle urapolulle ja kirjoitti kymmeniä työhakemuksia.
Tiina on tekijänainen, joka viihtyy sosiaalisissa tilanteissa. Hän opiskeli restonomiksi Turussa, ja pääsi sen jälkeen kahvilatyöntekijäksi vanhaan kesätyöpaikkaansa. Monen vuoden kahvilauran jälkeen Tiina alkoi janota uusia haasteita.
– Kahvilatyössä loppuivat kehittymismahdollisuudet kesken, ja halusin oppia uutta. Päätin, että minun on aika hakeutua uusille työapajille.

Sinnikkyys palkitaan
Tiina tietää, että uran vaihtaminen voi vaatia aikaa ja kärsivällisyyttä.
– Oli haastavaa löytää työtä kahden lapsen äidille, jonka it-taidot olivat päässeet ruostumaan. Lähetin yli 50 hakemusta, ja vastaanotin riemuiten ensimmäisen minulle tarjotun työn. Pääsin asiakaspalvelijaksi puhelinpalveluun.
Tiina ei kuitenkaan kokenut olevansa vielä unelmapestissään, joten hän suoritti työnsä ohessa henkilöstöassistentin kurssin.
– Se koulutus poiki osa-aikatöitä henkilöstöassistenttina, mutta alan kokopäivä töitä ei löytynyt. Niinpä päädyin töihin ravintolaan. En silti halunnut luovuttaa uranvaihdon suhteen, ja siksi hankin itselleni työvoimatoimiston työssäoppimisjakson Suomen Henkilöstötalolle.
Lopulta työharjoittelu johdatti Tiinan osaksi Turun toimistomme vakiokalustoa. Kaksi vuotta kestäneen alanvaihtoprosessinsa ansiosta Tiinan on helppo asettua työnhakija-asiakkaidemme asemaan.
– Uranvaihto voi olla raskas tie, mutta kokemukseni todistaa, että sinnikkyys kannattaa. Nykyisessä ammatissani palkitsevinta on auttaa ihmisiä varsinkin silloin, kun he ovat samassa tilanteessa kuin minä tuolloin joitakin vuosia sitten.
Joustavasti töistä mökille
Henkilöstöassistenttina Tiina rekrytoi työntekijöitä ja yhdistää toisilleen sopivat asiakasyritykset ja työnhakijat. Hän iloitsee siitä, että pitkän ja kivikkoisen tien jälkeen hän on löytänyt haaveensa täyttävän ammatin.
– Saan joka päivä oppia uutta ja kehittyä sekä ennen kaikkea työskennellä muiden ihmisten kanssa asiakaspalvelun ytimessä. Meillä on huumorintajuinen työyhteisö, jossa minulle annettiin heti kattava perehdytys pestiini.
Lisäksi Tiina on tyytyväinen työnantajansa tarjoamaan etätyömahdollisuuteen ja joustaviin työaikoihin, jotka helpottavat lapsiperheen arkea. Jos esimerkiksi perheen 5- ja 8-vuotiaat lapset vilustuvat, äiti voi tehdä työpäivänsä kotoa käsin.
– Suomen Henkilöstötalolla meitä työntekijöitä arvostetaan, ja työssä jaksamiseen sekä joustavaan toimistoarkeen panostetaan. Minulle iso plussa on se, että voin halutessani lähteä perjantaisin töistä hieman normaalia aiemmin, jotta pääsemme perheen kanssa suuntaamaan mökille ennen neljän ruuhkaa.
Avoimet työpaikat/harjoittelupaikat
Tällä hetkellä meillä ei ole avoimia positioita, mutta tilanne voi muuttua yhdenkin ison asiakkuuden myötä. Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään meillä tulevaisuudessa, laita avoin hakemus osoitteeseen ura@henkilostotalo.fi.