Sivustamo Oy- Suomen Henkilöstötalo

Kokemus:
Sivustamo Oy

Sivustamo Oy

Tulospalkkiolla kohti toiminnan tehostamista ja kehittämistä

Vuonna 2006 toimintansa aloittanut Sivustamo Oy on kotisivuihin, luovaan suunnitteluun, sisällöntuotantoon, markkinointiin ja Google-mainontaan erikoistunut yritys. Yhteistyö Henkilöstötalon kanssa alkoi rekrytointipalveluista, mutta jo ensimmäisellä tapaamiskerralla Sivustamo Oy:n toimitusjohtaja Arttu Arojoki kiinnostui tulospalkkiosta. Sen tavoitteena on suunnata koko henkilöstön huomio ja tekeminen niihin oleellisiin asioihin, joilla yrityksen toiminta kehittyy.

”Jo ennen Henkilöstötaloon tutustumista olin miettinyt, millä tavalla pystyisin sitouttamaan ja palkitsemaan työntekijöitäni. Henkilöstötalon toimitusjohtaja esitteli tulospalkkiojärjestelmän, ja palaverin päätteeksi löimme kättä päälle asiasta. Päällimmäisenä tavoitteena oli kehittää ja tehostaa toimintaamme, ja jo mielessä olleet kehitysideat laitettiin rullaamaan heti alkuvaiheessa.”

”Ulkopuolinen henkilö on tuonut uutta näkemystä ja aktivoinut hyvin kaikkia osallistumaan ja ideoimaan. Vaikka muutama tapaamiskerta onkin vielä edessä, uskon, että tämän projektin avulla tulemme kasvamaan tuloksellisesti ja pystymme tehostamaan toimintojamme taloudellisesta näkökulmasta.”

”Porukalta on tullut paljon positiivista palautetta, ja kaikilla on mahdollisuus saada palkkio. Itsekin odotan mielenkiinnolla, miten hommat lähtevät rullaamaan projektin päätyttyä. Suosittelen tulospalkkiojärjestelmää lämpimästi muille yrityksille!”

Arttu Arojoki
toimitusjohtaja, Sivustamo Oy
Suomen Henkilöstötalo - Sivustamo

Palvelut yrityksille

Suomen Henkilöstötalo täyttää yrityksesi avoimet työpaikat osaavilla tekijöillä.

Yrityspalveluistamme ovat hyötyneet jo yli 240 yritystä mm. L&T, Sivustamo, Kiinteistömaailma, Carglass, Muuttohaukat, Turvanasta ja monet muut.

Klikkaa alla olevaa nappia ja tutustu yrityspalveluihimme tarkemmin.

Ota yhteyttä

Tarvitsetko lisätietoja? Jäikö kysyttävää? Haluatko jättää meille viestin?

Oli aihe mikä tahansa, voit ottaa meihin yhteyttä oheisella lomakkeella.

Ota yhteyttä